Uutiskirje Luulajasta

Sairas pääsiäinen

2007-04-09T13:31:00.000+01:00

Pääsiäinen on luultavasti mennyt jo, vaikka tänä vuonna sitä oli tarkoitus ihan pääsiäisenä viettääkin. Menetin kuitenkin täyden tajuntani heti lauantai-aamuna ja pääsiäinen kului lähinnä maatessa kahden peiton alla neljällä villapaidalla varustettuna. Onkohan viisasta poikkeusterveydelläkään nukkua pukeutuneena kuten kovimmilla pakkasilla?

Tapahtuu aina sama juttu kun kipeydyn. Ensimmäisenä mielessä on nauttia vapaapäivästä. On lupa maata sängyssä koko päivä ja kerätä elämä siihen ympärille; läppäri, leffoja, hyvä kirja, ruokaa, juomaa, puhelin, paperia, kynä, huulirasva ja oma hoitaja (nyt siis sen puhelimen välityksellä). Tällä kertaa taisinkin olla ihan oikeasti kipeä, sillä ainoa asia, mitä pystyin tekemään oli katon tuijottaminen ja nukkuminen, edes Paolo Coelhon Zahirin valveilla pitävä voima ei ollut riittävä. Päänsärky ei salli edes katsoa ulos ikkunasta auringon (!) kirkkauden takia, mutta eipä pääni enää taivukaan jatkuvan tärinätilan takia. Takana on siis kolme kokonaista päivää neljänkymmenen asteen kuumeessa ja voin vihdoin rehellisesti sanoa, että vaihtaisin ne vaikkapa opiskeluun koska tahansa.

Ruokakin on maistunut niin pahalle, ettei sitä ole yksinkertaisesti pystynyt saamaan alas. Ylös olisi tullut kuitenkin. Ensimmäinen asia, jonka tänään hoksasin olevan syömäkelpoista, olivat turkinpippurit, mutta nekin nopeasti pureskellen. Jos joku on diietin tarpeessa, voin lähettää tartunnan.. Aika tehokas!

No nyt helpotti taas hetkeksi kun sai valittaa vähän lisää. Huomenna lupaan poistua omasta käytävästäni ainakin lääkärivierailun ajaksi ja valittaa siellä vaikka kyynel silmässä jos tarve on.

Ihan kiltisti oon ollu..

2007-04-05T12:07:00.000+01:00

Tämän hetken kuumin kysymys kuuluu "Matkustaako vai eikö?" Reilu viikko sitten varaamamme Brussel-Amsterdam loma kaatui Ryanairin henkkoht ongelmiin, joten toukokuun ensimmäinen (loma:)viikko on yhä täyttämättä itsellemme lupaamalla ulkomaanlomalla. Nyt varatessaan lomasta joutuisi jo maksamaankin, eikä se tunnu sopivan ihan jokaisen budjettiin. Se on aiheuttanut porukan jakautumista, Amsterdamin KoffeeShopit ovat ainakin omissa ajatuksissani vaihtuneet meressä lillumiseen. En ole kuitenkaan varma haluanko kokea Barcelonan auringon kahdestaan Öslemin kanssa, koska yhteistä tekemistä ei täälläkään tunnu riittävän ihan loputtomiin. Ja kateelliset kertoivat Välimerenkin olevan vielä jääpeitteen alla. Missä se niin paljon puhuttu ilmastonmuutos viipyy?

Olen kasannut itselleni tähän periodiin varsin tuhdin paketin kursseja. Päätin kiusata itseäni toukokuun loppuun asti ympäristökemialla, bioprosessitekniikalla, geohydrologialla ja englannilla. Jos saan sinniteltyä lukujärjestykseni läpi, on keväällä palkintona odottamassa 20 opintoviikkoa lisättävänä jo suoritettuun kymmeneen. Saahan sitä haaveilla ja yrittää ainakin, en vain malta olla hyödyntymättä kurssitarjontaa ja kokematta niitä tajuntaa räjäyttäviä projektitöitä vielä kerran. Kaipa tarvitsen tosiaan deadlineja elämääni, nostaakseni suoritustasoni korkeimmalle tasolleni, samalla myös muun tekemisen suhteen.

Tämän jakson tärkein tavoite on skarpata erityisesti suurimman ammatillisen heikkouteni (:)), kemian osaamista. Ympäristökemian kurssin projektityön aihe "Pohjanlahden tila" sai motivaationi taas ihan hetkeksi pilviin. Kunnes. Kunnes selvisi että suurin osa muista esitelmistä tullaan kuulemaan ruotsiksi, kun kerran lupa siihen opettajalta tuli. Kyllähän minä vielä ymmärrän (jos vain haluaisin), mutta entä ne ranskalaisparat, jotka jo luennoillakin missavat ne olennaiset. Luennoitsijan kieli nimittäin vaihtuu aika jouhevasti ruotsiin aina kun on jokin vaikeampi asia selitettävänä. Poistakaa jo pakkoruotsi. Ja asennevammani.

Ihan kaikki vaihtarit talossamme eivät ole päättäneet ottaa opiskelua ykköstavoitteekseen tässä jaksossa ja valittujen kurssien lkm on pyöreä nolla. Järkevän tekemisen puute näkyy kotitalossamme irti revittyinä ovikelloina, vessapaperi-ilotulituksina sekä uloslentävinä huonekaluina. Huolestuttavaa kyllä, nykyään pidän normaalina väistellä kotiintullessani putoavia televisioita ja nuudeleita, se vain kuuluu elämääni täällä. Erääseen käytävään oli bileiden jäljiltä jäänyt yksi istumiskelpoinen tuoli ja Andrea päätti sitten heittää senkin ulos, ettei vain tule lisää riitaa istumisoikeudesta. Tänä viikonloppuna olemme kuulema poliisin tehovalvonnassa. Viesti oli harvinaisen selvä; kotitalomme tuhoutuminen on pysäytettävä! Agree.

Oma pääsiäisviikonloppu sujunee suht rauhallisesti. Eilen kiirastorstaina nautimme isolla porukalla aitoa italialaista pitsaa ja pitkäperjantaita juhlistamme piiiiiiitkällä leffaputkella. Tietysti kera chili-appelsiinien. Sunnutaina on ohjelmassa pitkä pääsiäisaamiainen kerätäksemme voimaa pelipäivään. Onko kellään tiedossa perinteisiä suomalaisia seurapelejä? Auttakaa ystävää hädässä, kaikkien olisi johdettava peli omasta maastaan. Perinteiseksi suomalaiseksi pääsiäisruuaksi olen jo valinnut appelsiini-Charlotan, jossa tosin ainoa pääsiäistä edustava on väri.. Rauhallisen pääsiäisen meille takaa kavereideni vahva uskonto, joka rajoittaa pääsiäisen juhlimista väärässä tarkoituksessaan. Itse en ole vielä heidän mukaansa jokapäiväisiin kirkkoihin uskaltautunut, vaikka pakanaksikaan en julistaudu. Omaa kohdallani eloa rajoittaa tällä hetkellä eniten krooninen mahakipu, joka on vienyt myös halun pääsiäisherkkuja kohtaan.

Piti siis päästä vähän valittamaankin, mutta nyt pitää päästä leffaputkeen kiinni, taitavat odotella jo. Helposti tarttuu tuo meksikolainen aikataulu.. hitsi.

Putken päässä

2007-03-25T22:11:00.000+01:00

Neljän päivän viihteellisen putken loppu otti loppujen lopuksi yllättävän koville. Olo on tyhjä ja luovuustaso on pohjalukemissaan. Sanottavaa ei tuntunut olevan edes pitkään odotetussa Skype kontaktissa ja blogin luominenkin on pelkkää ruudun tuijottamista. Tällä hetkellä ymmärrän oikein hyvin taiteijoiden luomistuskaa. Tiedän myös oikein hyvin miltä tuntuu kun silmät seisovat päässä.

Kotikaupunki näytti vieraiden kanssa yllättävän kaipaamisen arvoiselta paikalta. Toripolliisi sai uusia ystäviä tällä kertaa italialaisesta Chiarasta sekä puolalaisista Asiasta ja Kasiasta. Kaksi päivää Oulussa tarjosivat liukumäkiä ja palloleikkejä Edenissä, herkuttelua, ei-pastellinsävyisten vaatteiden shoppailua, euron illan sekä ihmisten ystävällisyyden ihmettelyä. Vähän harmittaa, että kaikki tiet tuntuivat vievän Onnelaan, mutta Sash oli kyllä ihan tanssittava:P

Kuvakollaasini aiheesta "Elämäni porot" kasvoi Ranuan eläinpuistossa vieraillessamme yhdellä otoksella. Tämä oli ihan valioyksilö täydellisiä sarvia myöten ja kaiken lisäksi se oli kiinnostunut minusta. Olkoon nimi Hannes.

Eläinaiheeseen päästyäni en malta yhteen kuvaan lopettaa. Tässäpä jo lupailemani haasteellinen tehtävä: Etsi kuvasta neljä jääkarhua ja keksi niille nimet.

Mennyttä kuuta kuvina

2007-03-11T10:45:00.000+01:00

Laiskuus yhdistettynä ajanpuutteeseen antaa hyvän syyn käyttää kliseetä "Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" Eli pari sanaa maaliskuustani.

Tyttöjen ilta Naistenpäivänä.

Meitä hemmoteltiin yläosattomilla tarjoilijoilla ja drinksuilla. Mansikkahyytelövodka = :) Mistä ne ties?

Kuunpimennystä katselemassa. Onnelliset ilmeet johtunevat juuri nautitusta jälkiruokapainoitteisesta illallisesta. Eihän kolme ole liikaa? Niin käy aina kun tytöt kokkaa.

Mahduttiin Veron ja Ashleyn kanssa kuitenkin vielä samaan kuvaan. Vero on opettanut minut nauttimaan appelsiinitkin meksikolaisittain, eli Chilirouheen kera. Koukussa olen. Suosittelen.

Tuhosimme erään huolella tehdyn lumiukon erään taksimatkan päätteksi. Onneksi jäi yksi kuva todisteeksi sen lyhyestä elämästä.

Armeijakin tuli käytyä, tässä kaksi suomalaista vakoojaa soluttautuneena Ruotsin talviyksikköön. Vasemmalta Hanne ja Laura.

Luennolla "Kuinka selviydyn pohjoisen olosuhteissa?" opin, ettei kukaan kuollut ennekuin on lämmin ja kuollut. Huomenna kirjoitan aiheesta tenttiin tai sitten nukun onneni ohi. Miksi muuten valmistaudun tenttiin blogia kirjoittamalla??

Ohi on. Kivaa oli. Osaanpahan rakentaa oman iglun, en jää kodittomaksi enää koskaan.

Omia synttäreitäni lähden pakoon ja kauas, Kasian ja Asian kostonhalu on valtava. Turvapaikkatarjouksia otetaan vastaan, kiire.

Sitten eläinten ihmeelliseen maailmaan. Näin poroja ja vihdoinkin riittävästi kerralla.

Ja tähden.
Jäähotellissa vieraillessamme tarvitsimme muutaman apuvälineen selittäessämme Ashleylle poron ja hirven eroa. Niin..

Mazdani vei meidät seuraavaksi Norjaan ja Pohjois-Ruotsiin näkemään neljä hiihtokeskusta kolmessa päivässä. Huomaa patenttiratkaisu "Kolme lumilautaa ja kahdet sukset katolla ilman kattotelinettä".

Hanne, Oriol, Laura, Francis & Flora = Leppoisa loma ja muutama mustelma.

Eniten nautin Narvikin maisemista laskea Atlanttia kohti. Siitä tuo hymy.

Ai niin, sain töitä:) Happy happy! Green Rock Oy ei taida tietää mihin rahansa laittaa, mutta kyllä mulle työ kelpaa. Onpahan hyvä syy tulla taas Suomeen, eihän siellä muuten mitään :P No eipäs, ikävä Suomea tulee aina, kun joku täällä kehuu naapurimaata vierailunsa jälkeen. Ihmiset ei oo kuulemma lainkaan niin ylpeitä kuin täällä ja tytötkin Oulun baareissa kuulema paljon avoimempia ja kiinnostuneempia ihmisistä.. Tunnustuksia tännepäin! Ja sitten valmiiksi naurettu loppukevennys:

Haahaa.

Kuulumisia vaihteeksi kynttilänvalosta

2007-03-07T23:00:00.000+01:00

Aloin pelätä tätä päivää lähes täsmälleen vuosi sitten, jolloin eräs epäpätevä lähde määritteli surutyön kestoksi tylysti vuoden. Hän oli oikeassa ainoastaan sanavalinnassaan, suru käy todellakin työstä, yhä edelleen. Vuosi tuntui sekunnilta silloin, en uskonut kykeneväni vielä vuoden aikana ottamaan yhtään askelta valoon päin. Oikeastaan en silloin halunnutkaan, enhän minä edes nähnyt mihin suuntaan lähteä.

Tämän merkkipaalupäivän siirtyessä elettyjen puolelle, uskallan sanoa sen olleen hyvä päivä. Tai ehkä paremminkin sanoisin, ettei se ollut mahdoton eikä edes tuskallinen. Hiljaisuuden laskeuduttua kommuuniimme sytytin kynttilän ja aloin miettimään elämäni surullisinta sekä samalla eletyintä vuotta. Sen tein lukemalla läpi vuoden varrella aikaansaadut kirjoitukset tunteistani, joita myös päiväkirjaksi kutsutaan. Vastoin blogini periaatteita kerron vuodestani pari sanaa teillekin, päiväkirjani sai taas raskaimman taakan kannettavakseen. Tuskin se ensimmäisenä hajoaa, vaikka vähän kosteusvaurioita onkin kokenut.

Liikkeelle lähtemisen vaikeuden olen kokenut aiemminkin, mutta oman elämäni uudelleen kokoamisessa se tuntui aluksi ylitsepääsemättömältä. Lopulta edessä oli kuitenkin liikaa kysymyksiä olematta ajattelematta asiaa. Niistä tärkeimmät: Miksi sekä miksi ja miten eteenpäin? Pyydän anteeksi sekavia lauseita sekavilta ajoilta. En kuitenkaan koe itseäni oikeutetuksi mennä jälkeenpäin omia ajatuksiaan muuttelemaan. Näitä lukiessaan sitä aina huomaa miten elämä onkin ihan huomaamatta mennyt eteenpäin ja se tuntuu hyvältä. Eräs "uusi" alku näytti tältä:

”Kirjoittaminen aloitettu tukalassa yössä Placebon uskotellessa minulle: ”Soulmates never die…” Taustalla muistuttaa itsestään halu tietää miten käy veriveljien. Olo on taas niin hengetön ja pilvet alempana kuin koskaan ennen. Enää minulle ei riitä pienen serkkutyttöni selitys: ”Ehkä taivaassa vain tarvittiin ratsastavaa enkeliä”. Siitä on kuitenkin hyvää aloittaa ja luulen että siihen tulen myös lopettamaan.

Tämä suru on melkein yhtä iso kuin ihminen, jonka menetin. Itseniänikin olen säälinyt tänään aivan uskomattoman paljon. Se on loputonta kehää, jonka keskipisteessä on jotain mustaa tai mitä lie. Jotain kiinnostavaa siinä on, koska sitä kierrän. Ehkä ympyrä sulkeutuu, ehkä ei. Minulle se on nyt elämän kehä, josta on kuitenkin suunnattava katse poispäin. kehän ulkoreuna on se turvallisin paikka, jossa voi hetken levähtää. Keskelläkin olen käynyt, mutta asumaan en jäänyt. Ei uskallus riittänyt. Minun on alettava ajatella hyviä asioita, joita on yhä olemassa. Olemassaoloni olkoon ensimmäinen. Ei kyllä pitäisi jakaa ensimmäistä sijaa heti alkuun, mutta luulen ansainneeni sen. Muut sijat jaan, kun osallistujat suvaitsevat saapua paikalle.”

Kuolemaa vahvempaa ei ole kuin elämä ja minulle se oli myös tehokkain keino surua vastaan. Elämäni kun oli hetkittäin taistelukenttä hyvän ja pahan välillä, mutta loppujen lopuksi sitä hyvää oli liiankin helppo löytää. Paljon myös eteeni valmiina tuotiin. Alussa se oli lähinnä ruokaa tai vain paikka jossa olla, sitten ymmärtäviä silmiä ja rohkaisevia sanoja. Eniten merkitsivät kuitenkin syyt hymyillä, joita ystäväni aiheuttavat välillä ihan tarkoittamattaankin. Joidenkin (super)ihmisten pelkkä ilmaantuminen elämääni taas riittää voittamaan uskomattoman määrän pahaa. Vuoden jälkeen voin siis sanoa olevani kiinni elämässä uudestaan. En kuitenkaan puhu enää samasta elämästä, olen saanut tilalle uuden, erilaisen elämän. Tällä hetkellä se tuntuu hieman syvemmältä ja kenties arvokkaammaltakin, onhan se ainoani. Tosin vielä kovin keskeneräinen sellainen.

Viisaisiin sanoihin on aina hyvä lopettaa, tänään ne kuuluvat rakkaalle siskolleni. Ne sattuivat ensimmäisenä lohdutuksen sanoina silmiini myös tasan vuosi sitten taulusta, jonka Heiniltä sain. Aika ajoin luen ne taas uudelleen ja joka kerta ymmärrän vähän paremmin. Tuskin kuitenkaan koskaan täysin.

”Whatever will be, will be”

Maanantaini

2007-02-19T23:56:00.000+01:00

Opin tänään koulussa kaksi asiaa:

1. Kuinka sukset voidellaan.
2. Kuinka tehdään elinkaariarviointi tuotteelle P, jonka tekemiseen tarvitaan S, M, R ja E. Valmistus tapahtuu pisteissä A, B ja C, ja välissä kuljetuus tehdään T avulla, välimatkaa pisteiden välillä oli XX kilometriä. Päästöt ovat luokkaa U, F ja N. Lopputulos oli ??? Laskimesta loppuivat patterit puolivälissä.

Päivä ei siis ollut kovin antoisa opintojen suhteen. Ensimmäinen luento oli kyllä hiukkasen käytännönläheisempi ja helppotajuisempi. Voikohan yliopistossa opiskella pääaineena suksia ja sauvoja?

Tähän väliin hieman kuvamateriaalia lauantain latino-bileistämme, teemaa "naamio" voi toteuttaa monella tavalla. Oli piristävää pistää kerrankin pakkelia naamaan niin, että sen myös huomasi. Pääsin vihdoin käyttämään myös minikurssilla hankittuja salsa-taitojani, jotka tosin huomasin jo kadonneeksi. Juhlat päättyivät aika lyhyeen (?), kun nimeltämainitsematon hyypiö päätti kolmelta aamulla kutsua myös palokunnan mukaan bileisiin. Tunnelma oli kai ylikuumennut. No onhan ne palomiehet aika komistuksia, mutta en minä niitä nähdäkseni koko taloa herättäisi. Se en siis todellakaan ollut minä!

Tällä päivällä oli onneksi(!) muutakin annettavaa kuin oppitunnit. Parasta oli kun Luleå Hockey Teamin pelissä oikeat fanit lauloivat kannatuslauluaan samalla melodialla, millä espanjalaiset ovat tottuneet juomalauluaan hoilaamaan. "Luleå, Luleå" vaihtuikin aika nopeasti "alcohol, alcohol":ksi. Liekö ollut syynä tappioon?

Nyt on koittanut se aika keskuudessamme, kun jokainen tyttö alkaa olla huolissaan painostaan. Minä myös. Ja siitä voin syyttää yli viikon jatkunutta urheilukieltoani, krooninen flunssani kun ei pidä lenkkeilystä yli -20 asteen pakkasessa. Eikä ne juoksumatot ehkä olekaan se minun juttu, kokeiltu on. Tämänpäiväinen laskiaispullamässäily oli vain hyvä syy aloittaa keskustelu aiheesta "montako kiloa sinulla?".

Olenkohan liian vanha vai nuori tietämään mitä "lol" tarkoittaa? Minulle se oli vain typo mese-keskusteluissa, kunnes sivistyneemmät valistivat minua. Pitää vissiin seurata aikaansa hieman paremmin, heti huomenna aloitan nukkumalla pitkään, niinhän kaikki muutkin. Ja liika sivistys on pahasta, huomasin taas. Tämä sivu sekoitti pääni juuri kun luulin tietäväni lollin tarkoituksen.

Eli lol vaan teillekin ja unta palloon.

Ystävät hyvät

2007-02-14T16:56:00.000+01:00

On aina kaksi vaihtoehtoa selittää blogini talviunisuus. Joko minulla ei ole mitään sanottavaa (=elämää) tai sitten ei ole aikaa kirjoittaa mitä haluaisin, joten päätän olla aloittamattakaan. Pistetään nyt tuon jälkimmäisen piikkiin.

Kehoni lämpötila oli eilen jälleen sallituissa rajoissa kuten ulkoilmankin, eli sain loistavat olosuhteet uuden viikon ja projektien aloitukseen. Ensimmäinen koulupäiväni Suomi-loman jälkeen oli suht rankka, tai ainakin pitkä, opiskellen vierähti 12 tuntia. Päivä alkoi keräämällä jäänäytteitä ja kauhulla odotan päivää jolloin tutkimme niitä jäälabrassa, sanoisin aika kolkoksi paikaksi. Eipähän tule ainakaan juteltua liikaa "niitä näitä" töiden lomassa.

Yllätykset on aina yhtä ihania, vaikkeivat ne omalle kohdalle osukaan. Puolalainen Asia sai kunnian juhlia synttäreitä viime viikolla läheisimmistä kavereistani ensimmäisenä ja ensimmäinen on aina helppo yllättää vaikkapa leipomalla pöydän täyteen makeaa ja kutkumalla ihmiset laulamaan onnittelulauun omalla kielellään. Se onkin ainoita hetkiä, jolloin ei ole kiva olla ainoa paikalle eksynyt suomalainen, yksinlaulu kun ei ihan niitä lempiasioitani ole. Paitsi omaa punaista Mazdaani ohjastaessani. Joka on muuten hienompi kuin tämä Volvo de Luxe! Parempia otoksia odotellessa...

Parista kämpästä oli taas hävinnyt irtaimistoa viime torstain skottibileisiin, kukalliset suihkuverhokiltit ovat kuulema kevään muodissa sitä uusinta uutta. Omia verhojani kaipailen yhä toogabileiden jäljiltä, jonne jäivät. Tämän päivän ystävän päiväbileiden teema on hieman hämärä, taidan raahata sinne täältä kämpästä ainoastaan nuo tyypit, ystäviksi voinen sanoa. Hyvä ystäväni tälle illalle on myös Suomesta vaivalla raahattu KUIVA omenasiideri, jonka arvo minun silmissäni lähentelee jo shamppanjan hintoja. Tekisi mieleni kokeilla, mitä siitä täällä tarjottaisiin jos kauppaamaan alkaisin, puute on ainakin suomityttöjen keskuudessa kova:)

Ystävänpäivän kunniaksi aloin pohtia asiaa nimeltä ystävä ja seuraavia viisauksia vastaukseksi sain.

“Friends help you move. Real friends help you move bodies.”
-Dave Attell-

“A true friend knows your weaknesses but shows you your strengths; feels your fears but fortifies your faith; sees your anxieties but frees your spirit; recognizes your disabilities but emphasizes your possibilities.”
-William Arthur Ward-

"My best friend is the one who brings out the best in me."
-Henry Ford-

Totuuksia kai nuokin, mutta parhaana pidän tätä:

“A friend knows the song in my heart and sings it to me when my memory fails.“
-Donna Roberts-

Suklaa - uusiutuvaa energiaa?

2007-02-02T23:07:00.000+01:00

Italialainen Chiara väittää, että näin pohjoisessa on syötävä suklaata saadakseen energiaa kehon lämmitykseen. Ja minähän tottelen. Keräsin juuri vararavintoa huomista varten kaakaolla, pähkinäsuklaalla ja Nutellaletuilla, ranskalaiset kun tunkee Nutellaansa kaikkialle. Lähdemme aamulla kolmen bussin vahvuudella Jokkmokkin talvimarkkinoille, tapahtumaan mainostetaan(!) maailman kylmimpänä. Parin viikon päästä on ohjelmassa jäähotelli ja luultavasti lisää lumi-on-niin-ihanaa -hetkiä. No pääasia, ettei Rovaniemelle joulupukkia moikkaamaan, siellä olivat kuulema jo käyneet. Lucky me!

Eilen palasimme hetkeksi 80-luvulle teemabileiden muodossa, kummallista miten erilaiselta se joka kerta näyttääkään. Eilen vaihtarit kansoittivat kaupungin kirpparit etsiessään sopivia asusteita tunnelman luomiseen ja aika helmiä oli löytynytkin. Teemaa oli tosin jatkettu aina 60-luvulle asti, mutta eihän se nyt niin tarkkaa jos 20 vuotta heittää! Saatte todeta tunnelman itse, kunhan joku ystävällinen kanssavaihtari suostuu minulle galleriansa taas jakamaan. Oma kamerani kun päätti jättää nämäkin bileet väliin, se teki vielä yhden mutkan Östersundiin ennen saapumista Luulajaan. Kuvia odotellessa palaan vielä hetkeksi muistelemaan parin vuoden takaista 80-lukua. Sori tytöt, mut kun ootte vaan niin kauniita! Ja mulla ei ollu täällä edes huulipunaa:(
Kämppikseni Sebin blogissa näyttää olevan otoksia lumesta, mutta tarkkasilmäiset voivat bongata jotain kiinnostavaakin. Väittävät että Ruotsissa muka homoja kaikkialla, tytöthän täällä vain pussailee, eikä pelkästään poskille. Epäilykseni ruotsalaiskämppikseni Gustavin:) homoudestakin kaatuivat eilisissä bileissä, eli tähän mennessä saldo on pöyreä 0. Pettymysten pettymys, niitähän minä tänne tulin näkemään ja kokemaan. Mahdottomia miehiä, onko niitä?

Ei ole aina hauskaa olla ainoa nainen talossa. Yksi kaunis päivä tässä kämppikseni ihmettelivät keittiössä, mitä ihmiselle käy kun syö kerralla liikaa Viagraa, tv:stä kun sattui juuri tulemaan sopiva dokumentti aiheesta. Olihan se taas niin kiinnostavaa, että piti tulla omaan huoneeseen syömään.

Mutta nyt menee sen verran alatyylin tarinoinniksi, että lopetan. Lyhyeen.

Näin se homma etenee

2007-01-31T22:12:00.000+01:00

"I love deadlines. I like the whooshing sound they make as they go by."
-Douglas Adams-

On muuten hyvä kirja käsillä just kun kun ois vähän muutakin pientä hommaa. No lukemalla oppii lukemaan, eksymällä löytää uusia paikkoja ja liiasta lautailusta saa kylmät varpaat. Tuli opittua paljon tänään, tämä oli hyvä päivä.

Jää elämä filmaamatta

2007-01-31T18:23:00.000+01:00

No kun ei onnistu niin ei sitten. Aamu alkoi selittämällä luennoitsijalle etten vain voi pitää silmiäni auki, koska ne eivät tulehtuneina kestä nähdä valoa. Muuten olin kyllä ihan hereillä herättyäni ensimmäistä kertaa kahdeksaan koko viikolla. Kuuntelemaan pystyin kuitenkin, kuten teki lääkärikin ennen reseptin kirjoittamista. Ihanaa kun joku välittää ja vielä suomen kielellä! Tuli taas kotoinen olo:)

Olen tänään valittanut niin paljon, ettei ole enää järkeä lopettaa. Olen valittanut myös siitä, ettei ole ketään kenelle valittaa. Ehkä alan puhua suomea itsekseni, jotten anna itsestäni kauhea negatiivista kuvaa kaikille. Nimeltä mainitsematon nettipuoti ja kuljetusfirma väittelevät keskenään ketä syyttää kamerani viipymisestä. Olen tänään keskustellut parisen tuntia mesemuotoisen asiakaspalvelun kautta ja lopputulos on, että kamerani on päättänytkin lähteä pariisiin lomailemaan. Toivottavasti tuo edes kuvia reissultaan mukanaan. Sinnehän minäkin olen aina halunnut ja nyt kamerani pääsi jo, pakko olla enne..

Palloilulajit ovat aina olleet vahvuuteni ja lisää tulee, piti ihan sanakirjasta tarkistaa, että mitä olenkaan menossa tekemään. Uuden harrastukseni nimi on jonglooraus (?). Osaan jo kolmella pallolla molempiin suuntiin ja yhden tempunkin. Opettajanani toimii muuan ranskalainen puoliammattilainen, jonka temppuja ihaillessa menee kyllä pääosa harjoitusajasta. Huomenna pallo-ostoksille niin pääsen täälläkin kaljapulloja kaatelemaan kaikkien iloksi. Viime bileissä kesti 15 minuuttia, ennenkuin pallot takavarikoitiin.. Julma maailma!

Miks ne pilkkaa ruotsia kokoajan: http://www.youtube.com/watch?v=pw3e64sosEg

On mun oikeesti hyvä olla. Mutta kuvia saatte vielä odottaa.

Olemmeko tavanneet...

2007-01-27T13:44:00.000+01:00

Blogini haki paikkaansa suuressa bittiavaruudessa, mutta nyt voin julistaa kodin löytyneeksi. Eikä se loppujen lopuksi ollut sen vaikeampaa kuin hyväksyä tosiasia, ettei kaikkea voi saada ja mitä minä tekisinkään tiedolla kuinka moni blogiani lukee. Kiinnostaa vaan..

Kolme viikkoa elelyä Ruotsinmaalla on tuottanut tunnetiloja laidasta laitaan. Nollaperiodi kaikessa salaperäisyydessä osoittautui univelankeräys - periodiksi, se tarjosi tapahtumia ja infoa pienen pään täytteeksi ja vähän ylikin. Tuli juostua kaupunkia ympäri väsymykseen asti pahvilappu kaulassa roikkuen ja hölmöiltyä koko vuoden tarpeisiin. Onpahan tästä lähtien hyvä syy istua pari lauantai-iltaa kotona sivistäen itseään romaanin kanssa keskustellen. Hauskaa oli, vaikka lumienkelit eivät niin uusi juttu minulle olekaan.

Valitettavasti joudun nyt turvautumaan muiden otoksiin, sillä omani ovat jo todennäköisesti deletoito olemattomiin.. Nyyh! En jaksa enää omin sanoin selittää mitä illan pimeydessä tapahtuikaan, joten tässä ote rikosilmoituksesta: "Hanne har haft sin väska på ett bord och när hon tittade i väskan så upptäckte hon att kameran och telefonen var borta. Någon okänd har tillgripit detta från väskan..."

Eihän se nyt ihan niin mennyt, poliisitäti ei tainnut oikein ymmärtää sujuvaa ruotsiani. Eli laitetaan kielitaidon piikkiin, pääasia ettei humalan. Illan saldo oli kuitenkin kadonnut kännykkä ja kamera + miljoona muistoa niiden mukana. En itsekään tiennyt, että voisin niin vihainen olla. Suuttumusta lievensi seuraavan päivän lautailureissun lisäksi se tosiseikka, että myös kolmen muun tytön laukku katosi samana iltana, joten taustalla on oltava järjestäytynyt rikollisuus. Pistänpä siis italialaiset ystäväni asialle.. Ennen sitä ilta kun oli ollut ylihauska. Yli 100 ihmisen etkot ja sullotuminen viimeiseen bussiin, jonka meno lähenteli vesibussia :) Muodostaessamme "letkajenkka"-jonon vaihtareista baarissa huomaamme usein vallanneemme baarin itsellemme. Eikö täällä olekaan muita :/ Luulen sen johtuvan eteläeurooppalaisten tavallista korkeammasta melutasosta, sillä siinä on välillä minullekin kestämistä..

Silmäni eivät pitäneet jatkuvasta juhlimisesta yhtä paljon kuin minä ja niiden umpeen turpoaminen keskeyttikin lupaavan bileputken. Loppujen lopuksi se oli hyvä ratkaisu, opiskelemaanhan tänne on tultu! On iso helpotus huomata, että pystyn taas nauttimaan opiskelemisesta, sillä tämän yliopiston voin todellakin sanoa toimivan kuten pitääkin. Kurssitarjonnasta on löytynyt ainakin yksi helmi: "Environmental Management Systems". Tämä voisi olla sitä, mitä haluan isona tehdä. Tiedättehän tunteen..? Myös Student Portal on iso helpotus opiskelijoille, siellä on oikeastaan kaikki. Ei ole ikävä prosen käytävän kadonneita materiaalikansioita!

Ikävä on jotain ihan muuta. Mutta kuten blogini lupaus kuuluu, jotain on jätettävä kertomattakin, itse asiassa ihan liikaa..

Sunnuntaistelua

2007-01-27T13:21:00.001+01:00

Viikko eloa takana Luulajassa ja edessä ties montako lisää. Luulen, että sunnuntaiden tarkoitus on hieman miettiä oloaan ja eloaan, joten tänään vaihdoin hetkeksi vaihtariseuran iPodiin ja vietin laatuaikaa sen kanssa. Yritykseni päästä lautailemaan paikalliseen mäkeen kariutui väenpaljouteen ja jouduin tyytymään juoksemiseen. Se auttoi, ajatukset ovat kasassa taas. Oloni on hyvä. Viikko on tuonut paljon uusia tuttavuuksia ja uskon, että pikkuhiljaa voin kutsua useimpia heistä myös hyviksi ystäviksi.

Kämppikseni ovat osoittautuneet todella sydämellisiksi ihmisiksi. Italialaista tai espanjalaista ruokaa on tarjolla joka ilta, kuten myös juttuseuraa. Ranskalaisen Sebin kokkaustaidot eivät minua ainakaan vielä hurmanneet. En enää muista, mikä oli tavoitteena, mutta lopputulos oli jonkinlaista savustettua kanaa ja todella likainen uuni. Minunkaan pisteeni Sebin silmissä eivät tosin taida olla kovin korkealla, ranskalaisten on vaan niin vaikea ymmärtää punkkucolaa. Pitänee vaihtaa valkkarispriteen ja katsoa kuka silloin älähtää.

Paljon ajattelemisen aihetta olen saanut öisistä aurora borealis näkemisyritys -retkistä ja jään äänen kuuntelemisesta. Ihmetykseni kohteet taitavat kuitenkin olla hieman erilaiset kuin etelä-eurooppalaisilla ystävilläni. Olen saanut useita kertoja, kuinka pystymme kävelemään jään päällä ja kuinka pystyn hengittämään juostessani 20-asteen pakkasessa. Parhaimmat naurut sain kuitenkin, kun slovenialainen Ivan oletti kaikkien autojen täällä olevan sähköautoja nähdessään lämmityskaapeleita.

Eilein sain taas yhden onceinalifetime-kokemuksen. Alunperin ne kuulostivat niin kovin houkuttelevilta bileiltä: Iso ja vanha talo meren rannalla, muutama paikallinen bändikehitelmä soittamassa ja juotavaa euronillan hinnoilla. Todellisuus oli toinen. Puolityhjä talo täynnä paikallisia mustiinpukeutuneita, joiden veren promillemäärä lähenteli hulluutta. Musiikkia en talossa kuullut, ainoastaan heviä muistuttavaa äärettömän kovaa melua. Mustat hahmot lavan edessä hyppivät, vaikka jalat eivät enää kantaneet. Paikalle oli onneksemme eksynyt parikymmentä muutakin hyväuskoista vaihtaria ja ilta kului nauraessa muiden möhläyksille. Perjantain normibaariilta vei voiton.

Huominen tuo paljon uutta, nimittäin on aika lopettaa lähes kuukuden mittaiseksi venynyt lomailu ja kokeilla, miltä koulunpenkki tuntuikaan. Paikallisella lipastolla näyttää olevan paljon tarjottavaa ainakin minulle. Pakko myöntää, mutta olen salaa öisin lueskellut kurssikuvauksia ja fiilistellyt. Voisinkohan minäkin oppia ne asiat..?

Yksi asia on jo selvinnyt minulle täällä ollessani. Seuraava vaihtopaikkani sijaitsee jossakin, missä ilmasto on ihmisen elolle sopivampi. Joku sellainen, missä pärjää yhdellä matkalaukulla. Lumi kun ei minua enää jaksa valkeudellaan hurmata.